Uutinen

Taiteen edistämiskeskuksen yt-neuvottelut päättyivät – hallintohenkilöstön vähennys seitsemän henkilöä

Viraston palveluksesta irtisanotaan taloudellisista ja tuotannollisista syistä kolme henkilöä, ja neljän virkasuhde päättyy luonnollisen poistuman myötä kuluvan ja ensi vuoden aikana. Näihin tehtäviin ei palkata uutta henkilöä. Lisäksi Taike lakkauttaa Hämeenlinnan ja Mikkelin toimipisteet ensi vuoden alusta.

Toimipisteverkostoon kohdistui säästötoimia jo vuonna 2013 kun Uudenmaan toimipiste lakkautettiin. Nyt päätettyjen lakkautusten jälkeen virastolla on edelleen 11 toimipistettä maan eri puolilla. Taike turvaa läänintaiteilijoiden ja 13 alueellisen taidetoimikunnan toiminnan niilläkin alueilla, joissa ei ole toimipistettä.

Hämeenlinnan sivutoimipisteen tehtävät hoidetaan jatkossa Kaakkois-Suomen ja Hämeen aluetoimipisteessä Kouvolassa. Mikkelin taiteen tukemisen tehtävät siirretään Joensuun sivutoimipisteeseen ja kehittämisen tehtävät Itä-Suomen aluetoimipisteeseen Kuopioon.

Hämeenlinnan ja Mikkelin toimitiloista luovutaan 1.4.2015, mihin mennessä alueiden läänintaiteilijoille etsitään uudet työskentelytilat ja aluetaidetoimikunnille kokoustilat.

Yt-neuvottelujen aloittamisen syynä oli viraston toimintamenomäärärahaan kohdistunut leikkaus. Määräraha on laskenut viidessä vuodessa yli 17 prosenttia. Kuluvan vuoden säästötavoite on 408 000 euroa, ja alun perin henkilöstön vähennystarve oli kahdeksan henkilöä.

”Koska Taiken toimintamenomäärärahan leikkaus on pysyvä, myös sopeuttamisratkaisujen on oltava pysyviä. Lomautukset olisivat tässä vaiheessa vaarantaneet viraston perustehtävien hoidon, eikä niillä olisi saatu pysyvää ratkaisua määrärahatilanteeseen”, toteaa johtaja Minna Sirnö.

Lisätietoja: johtaja Minna Sirnö, p. 0295 330 719, [email protected]

Taiteen edistämiskeskus on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen taiteen edistämisen asiantuntijavirasto. Se jakaa apurahoja taiteilijoille ja avustuksia taiteen alan yhteisöille vuosittain reilut 30 miljoonaa euroa. Keskus saa vuosittain 14 000 apuraha- ja avustushakemusta, joista noin 4 500 käsitellään alueilla.  Taiken yhteydessä on taideneuvosto sekä apurahoista ja palkinnoista päättäviä asiantuntijaelimiä: kymmenen valtion taidetoimikuntaa (vuosina 2015-16 seitsemän), 13 alueellista taidetoimikuntaa ja kaksi lautakuntaa.

Taiteen edistämiskeskuksessa työskentelee 51 vakituista virkamiestä. Lisäksi keskuksella on 42 määräaikaista työsopimussuhteista läänintaiteilijaa, jotka rahoitetaan veikkausvoittovaroista. Henkilöstöä on Helsingin päätoimipisteessä ja 12 alueellisessa toimipisteessä.