Organisaatio

Taikessa työskentelee noin 80 henkilöä. Noin puolet on virkahenkilöitä ja puolet työsopimussuhteisia määräaikaisia taideasiantuntijoita, taiteilija-asiantuntijoita ja läänintaiteilijoita. Taiken päätoimipiste on Helsingissä, ja lisäksi sillä on aluetoimipisteitä.

Taiken läänintaiteilijat, taiteilija-asiantuntijat ja taideasiantuntijat työskentelevät eri puolilla Suomea joko asiantuntijapalveluissa tai kehittämisohjelmissa. Projekteilla toteutetaan Taiken kehittämisohjelmia.

Taiken virkahenkilöstö toimii muun muassa valtionavustusten parissa esittelijöinä ja suunnittelijoina sekä yhteisissä palveluissa.

Taike toimii opetus- ja kulttuuriministeriön tulosohjauksessa, ja jatkaa vuonna 1968 perustetun Taiteen keskustoimikunnan toimintaa.

Taiken henkilöstön ja toimipisteiden yhteystiedot löytyvät yhteystiedot-osiosta.

Johto

Johtaja Kaisa Rönkkö johtaa ja kehittää Taiken toimintaa. Hän vastaa siitä, että Taikelle kuuluvat tehtävät hoidetaan tuloksellisesti ja että Taiken asiantuntijaelimillä – taideneuvostolla ja taidetoimikunnilla – on edellytykset hoitaa laissa säädetyt taiteen edistämisen tehtävät. Johtaja toimii myös taideneuvoston esittelijänä. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää johtajan. Toimikausi on viisi vuotta.

Johtoryhmä

Johtajan apuna toimii johtoryhmä. Se valmistee muun muassa viraston talous- ja toimintasuunnitelman, tulossopimuksen sekä tilinpäätös- ja toimintakertomuksen. Johtoryhmään kuuluvat johtajan lisäksi henkilöstöpäällikkö, kehittämispäällikkö, taiteen tukemisen päällikkö, talouspäällikkö ja viestintäpäällikkö.

Vastuualueet

Taikessa on

  • taiteen edistämisen vastuualue, jota johtaa taiteen tukemisen päällikkö.
  • yhteisten palveluiden vastuualue, joka jakautuu viiteen palvelualueeseen:
    • henkilöstöpalveluihin, joita johtaa henkilöstöpäällikkö.
    • suunnittelupalveluihin, joita johtaa suunnittelupäällikkö.
    • talouspalveluihin, joita johtaa talouspäällikkö.
    • tieto- ja tapahtumapalveluihin, joita johtaa kehittämispäällikkö.
    • viestintäpalveluihin, joita johtaa viestintäpäällikkö.
Taiken organisaation rakenne.