Artikkeli

Tuomas Taskinen purki runoteokseensa tuntemuksiaan yksinäisyydestä

Runoilija Tuomas Taskinen haluaa taiteessaan haastaa itsensä. Kirjastoapurahan avulla hän sai viimeisteltyä toisen runoteoksensa Ohipuhuttu valitus.
Tuomas Taskinen Keskustakirjasto Oodissa.
Runoilija Tuomas Taskinen sai vuonna 2021 kaunokirjallisuuden kirjastoapurahan. Kuva: Taavi Lindfors

– Runous on hyvin vastaanottavainen erilaisille ilmaisun ja kokemuksen muodoille. Siinä voi uppoutua tiettyyn muotoon ja tarkastella, millaisia tuntemuksia ja affekteja se pystyy tuomaan esiin. Tällainen uudenlaisten ilmaisutapojen etsiminen on minulle tärkeää.

Näin Tuomas Taskinen kuvailee, miksi haluaa ilmaista itseään runouden kautta. Häntä kiehtoo myös tapa, jolla runoudessa voi käsitellä yhteiskunnallisia aiheita.

– Runous voi tarjota vaihtoehtoja ja utopioita tässä maailmantilanteessa, jossa joudumme käsittelemään todella huolestuttavia asioita, kuten ekokriisiä ja uuskonservatiivisuuden nousua. Runouden kautta voi käsitellä tulevaisuuden epävarmuutta ja hahmotella kestävämpää tulevaisuutta.

Omissa runoissaan Taskinen pitää kieltä tärkeämpänä kuin aihetta. Hän ei kuitenkaan näe teemaa merkityksettömänä, vaikka lähestyy runojen tekemistä enemmän kielen kautta.

– Runoudessa on vaikuttavaa, miten se voi piirtää todellisuutta esiin tiiviissä muodossa. Runous voi iskostaa aiheita ruumiilliseen kokemukseen ja tehdä ekokriisin kaltaisia suuria aiheita tunnistettaviksi omassa kehossa.

Valitusta sosiaalisesta eristäytyneisyydestä

Taskiselle myönnettiin vuonna 2021 kaunokirjallisuuden kirjastoapuraha, joka oli hänen tähänastisen uransa pitkäkestoisin ja suurin yksittäinen apuraha. Apurahan avulla Taskinen työsti loppuun toisen runoteoksensa Ohipuhuttu valitus.

Ohipuhutun valituksen tausta on 1800-luvulla eläneen Algernon Charles Swinburnen kaksoissestiinin muotoon kirjoittamassa runossa, jonka säkeiden loppusanoja runoilija John Ashbery käytti 1990-luvulla julkaistussa teoksessaan. Kaksoissestiinissä runosäkeillä on tietyt loppusanat, jotka toistuvat jokaisessa kahdessatoista säkeistössä vaihtuvassa järjestyksessä. Taskinen hyödyntää Ohipuhutussa valituksessa samoja loppusanoja kuin Swinburne ja Ashbery.

Vapaamittaisuus ei tunnu enää normilta, vaan mitalliset runomuodot ovat hyvin relevantteja.

Ohipuhuttu valitus ei ole nykyrunoudelle tyypillisesti vapaamittainen, eikä myöskään kaksoissestiiniä ole juurikaan käytetty suomenkielisessä runoudessa. Sen tekeminen muutti Taskisen suhtautumista runojen kirjoittamiseen.

– Vapaamittaisuus ei tunnu enää normilta, vaan mitalliset runomuodot ovat hyvin relevantteja. Ne eivät ole antikvaarisia, vaan niillä voi ilmaista kiinnostavia asioita myös nykyajassa. Runouden traditiosta voi löytää vanhoja ja nykyisin vähän käytettyjä muotoja, joille voi antaa nykyisyydessä uuden merkityksen.

Ohipuhuttu valitus on Taskisen ensimmäisen kirjan, Venla-Vanamo Asikaisen kanssa kirjoitetun Lainattua valoa -runodialogin tapaan lyhyt teos. Hän kertoo, että Ohipuhutussa valituksessa on kasvukertomuksen piirteitä, mutta suuri vaikutus teokseen oli myös koronapandemialla.

– Se valitus kohdistuu pandemian aikaisten lockdownien yksinäisyyteen ja sosiaaliseen eristäytyneisyyteen. Teos sanoittaa viime vuosien tuntoja, jotka ovat varmasti olleet aika jaettuja. Siinä on monia tasoja ja sen voi lukea monesta näkökulmasta.

Tuomas Taskinen Keskustakirjasto Oodin portaikossa.
Tuomas Taskinen kirjoittaa runouden lisäksi kritiikkiä. Kuva: Taavi Lindfors

Enemmän runoilija kuin kriitikko

Runoteoksen viimeistelyn lisäksi Taskinen käänsi apurahakaudella runoutta ja kirjoitti kritiikkiä. Hänen kritiikkejään ja käännöksiään on vuosien varrella julkaistu muun muassa Tuli & Savussa ja Nuoressa Voimassa.

Taskisen mielestä runojen kirjoittaminen ja kritiikin tekeminen ovat läheisiä prosesseja, jotka tukevat toisiaan.

– Kritiikin kirjoittaminen ja runojen kääntäminen edustavat minulle syvällisintä lukemista, mitä on. Perehtyminen syvällisesti toisten kirjoittajien runouteen antaa paljon ajateltavaa ja auttaa näkemään erilaisia vaihtoehtoja omassa kirjoittamisessa.

Minua kiinnostaa enemmän luoda kuin analysoida taidetta.

Taskinen kuitenkin mieltää itsensä enemmän runoilijaksi kuin kriitikoksi.

– Kritiikin kirjoittaminen on todella erilaista kuin runojen kirjoittaminen, sillä kritiikit ovat argumentatiivisia ja analyyttisia tekstejä. Minua kiinnostaa enemmän luoda kuin analysoida taidetta. Kritiikin kautta voi kuitenkin hakea vastauksia yleisemmän tason kysymyksiin runouden ja taiteen merkityksestä, mikä on tärkeää itselleni runouden tekijänä.