Taustakuva

Näyttämötaide

Kaiken sähköisen keskellä elävä teatteri on aina iso elämys.

- Ria

© Antti Luostarinen / Hahmo
Viimeksi muokattu: 27.08.2016

Näyttämötaide

Esittävien taiteiden toimikunta ja Taike tukevat näyttämötaidetta sekä performanssi- ja esitystaidetta jakamalla apurahoja ja avustuksia yksittäisille tekijöille, työryhmille ja yhteisöille. Performanssitaide yhdistää eri taiteenlajeja, kuten kuva- ja videotaidetta, kirjallisuutta, musiikkia, tanssia ja teatteria. Esitystaiteen juuret ovat performanssin lisäksi nykyteatterissa ja elävässä taiteessa (live art).

Taike huolehtii osaltaan vapaan kentän ammattilaisryhmien työskentelyedellytyksistä. Taike tukee muun muassa valtionosuuslain ulkopuolisten teattereiden toimintaa. Harkinnanvaraista toiminta-avustusta saa vuosittain noin 44 ammattiteatteria. Näyttämötaiteen saavutettavuuden ja monimuotoisuuden turvaaminen ovat tärkeä osa työtä.

Näyttämötaiteen saamasta valtiontuesta suurimman osan jakaa opetus- ja kulttuuriministeriö muun muassa valtionosuuksina. Valtionosuutta saa 46 ammatillisesti toimivaa puheteatteria ja 11 tanssiteatteria.

Viimeksi muokattu: 04.09.2018
Näyttämötaiteen kohdeapurahat vuodelle 2019

Kohdeapurahoja jaettiin yhteensä 371 000 euroa. Apurahan sai 83 hakijaa. Hakemuksia tuli 267.

Lue lisää

Näyttämötaiteen erityisavustukset 2019

Kaikkiaan 11 yhteisölle jaettiin 94 000 euroa. Hakijoita oli 39.

Lue lisää

Performanssi- ja esitystaiteeseen jaettiin 53 000 euroa

Esittävien taiteiden toimikunta ja Taiteen edistämiskeskus tukevat performanssi- ja esitystaiteen tapahtumia, produktioita ja muita hankkeita 53 000 eurolla.

Lue lisää

Näyttämötaiteen edistämiseen 392 000 euroa

Esittävien taiteiden toimikunta jakoi näyttämötaiteilijoille kohdeapurahoja 310 000 euroa. Taiteen edistämiskeskus (Taike) tukee teatteriesityksiä ja muita hankkeita 82 000 eurolla.

Lue lisää

Taike jakoi eri taiteenaloille toiminta-avustuksia 8,3 miljoonaa euroa

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut toiminta-avustuksia 8,3 miljoonaa euroa. Avustukset kohdistuvat kymmenelle eri taiteenalalle, avustuksen saajia on 153. Taike päätti ensimmäistä kertaa...

Lue lisää

Näyttöapurahoja jaettiin lähes miljoona euroa

Kuvataiteen näyttöapurahalautakunta on jakanut näyttöapurahoja 960 000 euroa.

Lue lisää

Taiteilijaeläkkeiden saajissa eniten muusikoita, säveltäjiä ja kuvataiteilijoita

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut 61 ylimääräistä taiteilijaeläkettä.

Lue lisää

Näyttämötaiteen edistämiseen 391 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus (Taike) tukee teatteriesityksiä, teatterifestivaaleja ja muita hankkeita 77 000 eurolla. Esittävien taiteiden toimikunta jakoi näyttämötaiteilijoille kohdeapurahoja 314 000...

Lue lisää

Performanssi- ja esitystaiteeseen 53 000 euroa

Esittävien taiteiden toimikunta ja Taiteen edistämiskeskus tukevat performanssi- ja esitystaiteen tapahtumia, produktioita ja muita hankkeita 53 000 eurolla.

Lue lisää

Taiken kahdeksan miljoonaa on riittämätön kentän hätähuutoon

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut toiminta-avustuksia 7,9 miljoonaa euroa. Tukea saa kahdeksan taiteenalaa: elokuvataide, kirjallisuus, kuvataide, musiikki, näyttämö-, sirkus-, tanssi- ja...

Lue lisää

Yhteystiedot

Esittävien taiteiden toimikunta
Hakaniemenranta 6, PL 1001
00531  Helsinki
Kartta

puh. 0295330900
asiakaspalvelu@taike.fi
Chat-asiakaspalvelu

Henkilöhaku